Entisaikain Kalajokea

Lueskelin erään Kalajoen kirkonkirjan sivulla olevia rovasti V.H. Kiviojan muistiinpanoja vuodelta 1945. Hän arvioi sen hetkisen Kalajoen väestön olevan alkuperältään: 12 % kainulaisia 12 % karjalaisia 50 % Vetelinjokilaaksosta 8 % Kokkolan seudun ruotsalaisia 4 % Etelä-Pohjanmaalta 7 % ”kappeleista” 7 % pohjoisempaa Kappeleilla Kivioja tarkoittanee entisiä Suur-Kalajoen pitäjiä (pl. emäpitäjä Kalajoki): Rautio, Alavieska, Ylivieska, Sievi, Nivala, Haapajärvi ja Reisjärvi. Kainuulla lienee alkujaan tarkoitettu Pohjanmaata, jotakin Pohjanmaan osaa tai Perämeren rannikkoseutua. Rannikkoseudun (alkuperäiset?) asukkaat olivat siten ”kainulaisia”. Teorioita on nykyään useampia. Keskiajalla Länsi-Suomessa tuli käyttöön termi ”Pohjanmaa” ja ”pohjalaiset”. Termit ”Kainuu” ja ”kainulaiset” tarkoittaen Pohjanmaata ja pohjalaisia säilyivät kuitenkin vielä tämän jälkeen, varsinkin Itä-Suomen murteissa. Myöhemmin Kainuu vakiintui nykyisen Kajaanin ja sitä ympäröivien pitäjien maakunna...

Johan ”Juhana” Frosterus (1751–1838) tuli Kalajoen kirkkoherraksi vuonna 1809. Hän oli toiminut aikaisemmin Kärsämäen kappalaisena (1774–1786) ja Pudasjärven kirkkoherrana (1786–1809). Kalajoella hän vaikutti kuolemaansa saakka, lähes kolmekymmentä vuotta (1809–1838). Frosterusta on luonnehdittu ”oikeaksi vanhanajan kirkkoruhtinaaksi, joka halusi alistaa kaikki muut valtansa alaisiksi ja jonka pienimpiä viittauksiakin apulaiset ja kappalaiset olivat tottuneet ehdottomasti tottelemaan”. Hän erottuukin edeltäjistään ja seuraajistaan näitä kovempana kontrollin- ja kurinpitäjänä. Kalajoen pitäjän rikosluettelo ja luettelo kirkkokurinalaisista alkavat vuodesta 1810, eli heti Frosteruksen toisena virkavuonna. Samoin kirkkoraati alkoi kokoontua vuodesta 1810 lähtien lähes jokainen vuosi ja näistä kokouksista laadittiin pöytäkirjat entistä tarkemmin ja systemaattisemmin. Kalajoen viimeiset jalkapuurangaistukset langetettiin niin ikään Frosteruksen aikana. Frosteruksen ajan jälkeen kirk...

Kalajoen emäseurakunnan viinikassan varoista suurin osa saatiin 1700-luvun lopulla ja 1800-luvun alussa tätä tarkoitusta varten jyvitetyistä viiniviljoista, joita oli vuotta kohden reilut kaksi tynnyriä, yleensä toinen ruista ja toinen kauraa. Viiniviljat myytiin huutokaupalla eniten tarjoavalle. Viljoista saadut varat eivät kuitenkaan riittäneet koko vuoden ehtoollisviineihin ja öylätteihin ja niinpä vajauksen paikkaamiseksi ehtoollisvierailta perittiin erillinen maksu, viiniraha. Viinirahan suuruus ja sen määräytyminen vaihtelivat eri aikoina. Vuonna 1804 oli käytössä kertamaksu. Yksi ehtoollinen maksoi kuusi runstykkiä, eli puoli killinkiä hengeltä. Vuonna 1825 käytössä oli vuosimaksu, joka oli neljä killinkiä hengeltä. Vuonna 1847 käytössä oli jälleen kertamaksu, joka oli nyt kaksi kopeekkaa. Tämä vastasi suurin piirtein kahdeksaa runstykkiä, eli noin 2/3 killinkiä. Kirkon luottamushenkilöt, mm. kirkkoväärti ja kuudennusmiehet perheineen oli vapautettu viinirahamaksuista. Kirk...

Ennen ensimmäisten kansakoulujen perustamista lasten ja nuorten opetuksesta vastasi Kalajoella kirkko. 1700-luvulla ja 1800-luvun alussa opetuksen pääasiallisena tavoitteena oli nuorten ripille pääsy ja sitä kautta saatu ”naimalupa”. Jotta rippikouluun pääsi, oli sitä ennen hankittava riittävä lukutaito, joko kotoa vanhemmilta tai lukkarinkoulusta. Lastensa koulunkäynnin laiminlyöviä vanhempia uhkasi 16 killingin sakko pitäjän köyhäinkassaan. Jos sakkoa ei ollut varaa maksaa, rangaistuksena oli jalkapuu. 14. syyskuuta 1806 Kalajoelle palkattiin lastenopettajia, tai koulumestareita, joiksi heitä myös nimitettiin. Työmies Antti Järn (1767–1809) ryhtyi opettamaan Pohjankylän ja Etelänkylän lapsia, itsellinen Juho Mustola (1768–1814) vastasi Pitkäsenkylästä ja Rahjankylästä, renki Heikki Falk (1777–1831) Käännänkylästä ja Mehtäkylästä ja entinen sotamies Antti Trast (1746–1809) otti vastuulleen Tyngän lapset. Koulumestarin palkka oli 24 killinkiä kultakin lukemaan oppineelta lapse...