Kalajoen viimeinen vanhanajan kirkkoruhtinas
Frosterusta on luonnehdittu ”oikeaksi vanhanajan kirkkoruhtinaaksi, joka halusi alistaa kaikki muut valtansa alaisiksi ja jonka pienimpiä viittauksiakin apulaiset ja kappalaiset olivat tottuneet ehdottomasti tottelemaan”. Hän erottuukin edeltäjistään ja seuraajistaan näitä kovempana kontrollin- ja kurinpitäjänä. Kalajoen pitäjän rikosluettelo ja luettelo kirkkokurinalaisista alkavat vuodesta 1810, eli heti Frosteruksen toisena virkavuonna. Samoin kirkkoraati alkoi kokoontua vuodesta 1810 lähtien lähes jokainen vuosi ja näistä kokouksista laadittiin pöytäkirjat entistä tarkemmin ja systemaattisemmin. Kalajoen viimeiset jalkapuurangaistukset langetettiin niin ikään Frosteruksen aikana.
Frosteruksen ajan jälkeen kirkkoraati ei enää käsitellyt moraaliin ja yleiseen siveellisyyteen eikä laiminlyönteihin liittyneitä asioita, tai ainakaan niistä ei tehty pöytäkirjoja. 1840-luvulta peräisin olevissa harvalukuisissa kirkkoraadin pöytäkirjoissa käsitellään melkeinpä ainoastaan epäselviä kuolemantapauksia.
Uusi herätysliike, herännäisyys (körttiläisyys) haastoi Frosteruksen ehdottoman valta-aseman hänen kautensa loppupuolella 1830-luvulla. Alkuun hän vastusti liikettä kiivaastikin ja otti yhteen mm. Nils Gustaf Malmbergin kanssa, syyttäen tätä pietismistä, lahkolaisuudesta ja hurmahenkisyydestä. Malmberg toimi Kalajoen emäpitäjän kirkkoherran apulaisena vuosina 1830–1833 ja Pidisjärven (nyk. Nivalan) kappalaisen apulaisena vuosina 1833–1838.
Vieraillessaan Kalajoella vuonna 1836 arkkipiispa Melartin kehotti herännäispappeja Malmbergia ja Jonas Lagusta opettamaan kansaa seuroissa, vaikka rovasti Frosterus oli juuri tätä vastustanut. Näyttää siltä että iäkäs rovasti lopulta antoi herännäisten olla, eikä viimeisinä vuosinaan enää vaivautunut taistelemaan liikettä vastaan kovin aktiivisesti. Frosteruksen kuoleman jälkeen herännäisyyttä yritettiin vielä tukahduttaa haastamalla liikkeen johtohenkilöt käräjille, mutta se onkin sitten jo toinen tarina.
Frosterus sai uransa aikana lukuisia tunnustuksia. Vuonna 1805 hän sai rovastin arvon ja 1819 hänestä tehtiin Pyhän Wladimirin ritarikunnan jäsen. Vuonna 1824 hänestä tuli Raahen rovastikunnan lääninrovasti ja paria vuotta myöhemmin jumaluusopin kunniatohtori. Vähän ennen kuolemaansa hänestä tehtiin vielä Pyhän Stanislauksen ritarikunnan jäsen.
Frosterus oli viimeinen jakamattoman Suur-Kalajoen kirkkoherra. Hänen kuolemansa jälkeen suurpitäjästä erotettiin Haapajärven kirkkoherrakunta, jonka kappeleiksi tulivat Reisjärvi ja Pidisjärvi. Rovasti Frosteruksen kuolema 24 tammikuuta 1838 oli eräänlainen käännekohta kirkkokurin höltymisessä Kalajoen emäpitäjässä. Konservatiivi, joka halusi säilyttää omansa sekä kirkon ehdottoman valta-aseman ja entisenlaiset olot muuttumattomina, oli poissa.
Tämä kirjoitus on julkaistu alun perin Kalajokiset -facebook-ryhmässä 21.4.2017
Kommentit
Lähetä kommentti