Kalajoelle hankittiin ehtoollisviiniksi picardonia Kokkolasta ja Raahesta

Kalajoen emäseurakunnan viinikassan varoista suurin osa saatiin 1700-luvun lopulla ja 1800-luvun alussa tätä tarkoitusta varten jyvitetyistä viiniviljoista, joita oli vuotta kohden reilut kaksi tynnyriä, yleensä toinen ruista ja toinen kauraa. Viiniviljat myytiin huutokaupalla eniten tarjoavalle. Viljoista saadut varat eivät kuitenkaan riittäneet koko vuoden ehtoollisviineihin ja öylätteihin ja niinpä vajauksen paikkaamiseksi ehtoollisvierailta perittiin erillinen maksu, viiniraha.

 Viinirahan suuruus ja sen määräytyminen vaihtelivat eri aikoina. Vuonna 1804 oli käytössä kertamaksu. Yksi ehtoollinen maksoi kuusi runstykkiä, eli puoli killinkiä hengeltä. Vuonna 1825 käytössä oli vuosimaksu, joka oli neljä killinkiä hengeltä. Vuonna 1847 käytössä oli jälleen kertamaksu, joka oli nyt kaksi kopeekkaa. Tämä vastasi suurin piirtein kahdeksaa runstykkiä, eli noin 2/3 killinkiä. Kirkon luottamushenkilöt, mm. kirkkoväärti ja kuudennusmiehet perheineen oli vapautettu viinirahamaksuista.

 Kirkkoväärti eli kirkonisäntä oli seurakunnan merkittävin luottamusmies, jonka tehtävänä oli huolehtia kirkon omaisuudesta. Hän huolehti kiinteän omaisuuden lisäksi kirkon saatavien perinnästä ja eri tarkoituksiin kootuista kassoista. Viinikassan hoitajana kirkonisännän vastuulla oli myös ehtoollisviinin hankkiminen. Kalajoen emäseurakunnan kirkkoväärteinä toimivat 1700-luvun lopulla ja 1800-luvun alussa mm. Diedrich Näbb (1710–1785), Yrjö Rahkola (1728–1790) ja Antti Lankila (1755–1832).

 Viinikassan tilikirjan mukaan Kalajoen emäseurakunta osti 1700-luvun lopulla vuosittain puoli aamia ja puolitoista ankkuria ranskalaista viiniä ehtoollisia varten. Aami vastasi noin 157 litraa ja ankkuri neljäsosaa tästä eli n. 39,25 litraa. Kalajoelle hankittiin siis vuosittain yhteensä n. 137,5 litraa viiniä. 1800-luvulla toimitetun viinin määriä mitattiin kannuina. Yksi kannu vastasi n. 2,6 litraa. 1820-luvun puoliväliin saakka viiniä ostettiin vuosittain 42–43 kannua eli n. 110–112,5 litraa. Tämän jälkeen vuosittain ostetun viinin määrää nostettiin 56–57 kannuun eli n. 146,5–149 litraan.

 1810-luvulla ja 1820-luvun alussa viiniä hankittiin Kalajoelle Kokkolasta. Sitä toimittivat mm. kauppiaat Westberg, Kyntzell ja Favorin. Heidän toimittamansa viini oli yleensä picardon-merkkistä. Vuodesta 1822 lähtien picardonia ryhdyttiin hankkimaan raahelaiselta kauppiaalta Nils Bergiltä. Hänen kuoltuaan viinintoimittamista jatkoi hänen leskensä aina 1840-luvulle saakka.

Kalajoen seurakunnan ehtoolliskalkki vuodelta 1801
Kuvassa Kalajoen seurakunnan ehtoolliskalkki vuodelta 1801


 Kirjoitus on julkaistu alun perin Kalajokiset -facebook-ryhmässä 13.4.2017

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kalajoen mestauspaikoista ja viimeisistä kuolemantuomioista

Kuva
Kalajoen ensimmäinen mestauspaikka on perimätiedon mukaan sijainnut Vuorenkalliolla, tarkemmin kallion kaakkoispuolella. Myöhemmin mestauspaikan sanotaan siirretyn muutaman kilometrin päähän kirkolta etelään päin, Keihäsojan pohjoispuolelle, lähelle Simunansuota. Tämän mestauspaikan tarkka sijainti ei ole tiedossa. 1600-luvulla kuolemantuomiot pantiin täytäntöön kaupunkien toreilla ja pitäjien kirkkomäellä. Seuraavalla vuosisadalla mestauspaikat väistyivät asutustaajamien ulkopuolelle muutaman kilometrin päähän. Syynä tähän oli se, että kasvavat alueet tarvitsivat maa-alat hyötykäyttöön, kaupungeissa asuin- tai kauppatonteiksi, maaseudulla viljelykseen. Vaikka mestauspaikkoja siirrettiin 1700-luvulla syrjemmäksi taajamista, sijoitettiin ne kuitenkin yleisten kulkuteiden varsille, johonkin ympäristöstä erottuvaan paikkaan. Kalajoella Keihäsojan varsi, ehkä lähellä silloista maantietä, vastaa melko hyvin tätä kuvausta. Suur-Kalajoen alueen viimeiset rauhanajan kuolemantuomiot pantii...
Lue lisää

Kalajoen ruotusotilastorpista ja sotilasnimistä

Kuva
Kalajoen emäpitäjässä sijaitsi n. 30 ruotusotilastorppaa vuosina 1733–1809. Torpissa perheineen asuvat ruotusotamiehet kuuluivat Pohjanmaan jalkaväkirykmentin Lohtajan ja Pyhäjoen komppanioihin. Alla lueteltuna sotilastorppien nimet, jotka olen poiminut Suur-Kalajoen historia II :sta sekä Ilpo Kojolan kirjasta ”Ruotusotilaat Kala- ja Pyhäjokilaaksoissa 1733–1809” . Kirja on erinomainen hakuteos kaikille sukututkijoille, joiden esi-isistä löytyy Kala- ja Pyhäjokilaaksoissa eläneitä ruotusotamiehiä. Lisätietoja Ilpo Kojolan nettisivuilta . Kojolan kirjassa on lueteltu kaikki em. jokilaaksojen sotamiehet sotilasnimineen, perheineen (jotkut jopa lastenlapsiin asti), palvelusvuosineen, mihin sotiin osallistui, myönnettiinkö eläkettä jne. Kirjaan on myös liitetty jokaisen sotilastorpan katselmukset 1700-luvulta, joista käy ilmi mitä rakennuksia torppiin kuului, missä kunnossa ne olivat jne. Näyttää siltä, että joistakin sotilastorppien nimistä on erilaisia tulkintoja. Osan nimi on va...
Lue lisää

Mistä kalajokiset ovat peräisin?

Kuva
Lueskelin erään Kalajoen kirkonkirjan sivulla olevia rovasti V.H. Kiviojan muistiinpanoja vuodelta 1945. Hän arvioi sen hetkisen Kalajoen väestön olevan alkuperältään: 12 % kainulaisia 12 % karjalaisia 50 % Vetelinjokilaaksosta 8 % Kokkolan seudun ruotsalaisia 4 % Etelä-Pohjanmaalta 7 % ”kappeleista” 7 % pohjoisempaa Kappeleilla Kivioja tarkoittanee entisiä Suur-Kalajoen pitäjiä (pl. emäpitäjä Kalajoki): Rautio, Alavieska, Ylivieska, Sievi, Nivala, Haapajärvi ja Reisjärvi. Kainuulla lienee alkujaan tarkoitettu Pohjanmaata, jotakin Pohjanmaan osaa tai Perämeren rannikkoseutua. Rannikkoseudun (alkuperäiset?) asukkaat olivat siten ”kainulaisia”. Teorioita on nykyään useampia. Keskiajalla Länsi-Suomessa tuli käyttöön termi ”Pohjanmaa” ja ”pohjalaiset”. Termit ”Kainuu” ja ”kainulaiset” tarkoittaen Pohjanmaata ja pohjalaisia säilyivät kuitenkin vielä tämän jälkeen, varsinkin Itä-Suomen murteissa. Myöhemmin Kainuu vakiintui nykyisen Kajaanin ja sitä ympäröivien pitäjien maakunna...
Lue lisää