Entisaikain Kalajokea

Kalajoen talonpoikaisväestön perukirjoista voi päätellä, milloin pitäjän rahvas alkoi juomaan kahvia. Isäntien ja emäntien jäämistöistä löytyy melko yleisesti kahvipannuja ja kahvikuppeja jo 1860- ja 1870-luvuilta. Myös 1850-luvulla kuolleilta löytyy joitain kahvipannuja, mutta ei vielä 1840-luvulla kuolleilta, ei ainakaan talonpoikaisväestöltä. Säätyläisten jäämistöistä kahvivälineitä löytynee jo paljon aikaisemmin, ehkä jo 1700-luvun puolelta. Alkuun kahvi todella olikin herrojen herkku ja varakkaiden juoma. Vauraimmissakin talonpoikaistaloissa sitä juotiin alkuun vain sunnuntaiaamuisin. Tyngällä 28. joulukuuta 1858 kuolleen Kaisa Sofia Kaarlentytär Perhe l. Tiinasen ja samalla kylällä 21. maaliskuuta 1856 kuolleen Aabraham Aabrahaminpoika Konun jäämistöistä löytyy ensimmäisiä Kalajoen talonpoikaisväestön kahvipannuja. Aabraham Konu oli kotoisin Ylivieskan suunnnalta ja Kaisa Sofia puolestaan ruotsinkieliseltä Pohjanmaalta, Kokkolan pitäjän Kaustarin kylältä, Tyllin talosta. E...

Kalajoen ensimmäinen mestauspaikka on perimätiedon mukaan sijainnut Vuorenkalliolla, tarkemmin kallion kaakkoispuolella. Myöhemmin mestauspaikan sanotaan siirretyn muutaman kilometrin päähän kirkolta etelään päin, Keihäsojan pohjoispuolelle, lähelle Simunansuota. Tämän mestauspaikan tarkka sijainti ei ole tiedossa. 1600-luvulla kuolemantuomiot pantiin täytäntöön kaupunkien toreilla ja pitäjien kirkkomäellä. Seuraavalla vuosisadalla mestauspaikat väistyivät asutustaajamien ulkopuolelle muutaman kilometrin päähän. Syynä tähän oli se, että kasvavat alueet tarvitsivat maa-alat hyötykäyttöön, kaupungeissa asuin- tai kauppatonteiksi, maaseudulla viljelykseen. Vaikka mestauspaikkoja siirrettiin 1700-luvulla syrjemmäksi taajamista, sijoitettiin ne kuitenkin yleisten kulkuteiden varsille, johonkin ympäristöstä erottuvaan paikkaan. Kalajoella Keihäsojan varsi, ehkä lähellä silloista maantietä, vastaa melko hyvin tätä kuvausta. Suur-Kalajoen alueen viimeiset rauhanajan kuolemantuomiot pantii...

Lueskelin erään Kalajoen kirkonkirjan sivulla olevia rovasti V.H. Kiviojan muistiinpanoja vuodelta 1945. Hän arvioi sen hetkisen Kalajoen väestön olevan alkuperältään: 12 % kainulaisia 12 % karjalaisia 50 % Vetelinjokilaaksosta 8 % Kokkolan seudun ruotsalaisia 4 % Etelä-Pohjanmaalta 7 % ”kappeleista” 7 % pohjoisempaa Kappeleilla Kivioja tarkoittanee entisiä Suur-Kalajoen pitäjiä (pl. emäpitäjä Kalajoki): Rautio, Alavieska, Ylivieska, Sievi, Nivala, Haapajärvi ja Reisjärvi. Kainuulla lienee alkujaan tarkoitettu Pohjanmaata, jotakin Pohjanmaan osaa tai Perämeren rannikkoseutua. Rannikkoseudun (alkuperäiset?) asukkaat olivat siten ”kainulaisia”. Teorioita on nykyään useampia. Keskiajalla Länsi-Suomessa tuli käyttöön termi ”Pohjanmaa” ja ”pohjalaiset”. Termit ”Kainuu” ja ”kainulaiset” tarkoittaen Pohjanmaata ja pohjalaisia säilyivät kuitenkin vielä tämän jälkeen, varsinkin Itä-Suomen murteissa. Myöhemmin Kainuu vakiintui nykyisen Kajaanin ja sitä ympäröivien pitäjien maakunna...

Johan ”Juhana” Frosterus (1751–1838) tuli Kalajoen kirkkoherraksi vuonna 1809. Hän oli toiminut aikaisemmin Kärsämäen kappalaisena (1774–1786) ja Pudasjärven kirkkoherrana (1786–1809). Kalajoella hän vaikutti kuolemaansa saakka, lähes kolmekymmentä vuotta (1809–1838). Frosterusta on luonnehdittu ”oikeaksi vanhanajan kirkkoruhtinaaksi, joka halusi alistaa kaikki muut valtansa alaisiksi ja jonka pienimpiä viittauksiakin apulaiset ja kappalaiset olivat tottuneet ehdottomasti tottelemaan”. Hän erottuukin edeltäjistään ja seuraajistaan näitä kovempana kontrollin- ja kurinpitäjänä. Kalajoen pitäjän rikosluettelo ja luettelo kirkkokurinalaisista alkavat vuodesta 1810, eli heti Frosteruksen toisena virkavuonna. Samoin kirkkoraati alkoi kokoontua vuodesta 1810 lähtien lähes jokainen vuosi ja näistä kokouksista laadittiin pöytäkirjat entistä tarkemmin ja systemaattisemmin. Kalajoen viimeiset jalkapuurangaistukset langetettiin niin ikään Frosteruksen aikana. Frosteruksen ajan jälkeen kirk...

Kalajoen emäseurakunnan viinikassan varoista suurin osa saatiin 1700-luvun lopulla ja 1800-luvun alussa tätä tarkoitusta varten jyvitetyistä viiniviljoista, joita oli vuotta kohden reilut kaksi tynnyriä, yleensä toinen ruista ja toinen kauraa. Viiniviljat myytiin huutokaupalla eniten tarjoavalle. Viljoista saadut varat eivät kuitenkaan riittäneet koko vuoden ehtoollisviineihin ja öylätteihin ja niinpä vajauksen paikkaamiseksi ehtoollisvierailta perittiin erillinen maksu, viiniraha. Viinirahan suuruus ja sen määräytyminen vaihtelivat eri aikoina. Vuonna 1804 oli käytössä kertamaksu. Yksi ehtoollinen maksoi kuusi runstykkiä, eli puoli killinkiä hengeltä. Vuonna 1825 käytössä oli vuosimaksu, joka oli neljä killinkiä hengeltä. Vuonna 1847 käytössä oli jälleen kertamaksu, joka oli nyt kaksi kopeekkaa. Tämä vastasi suurin piirtein kahdeksaa runstykkiä, eli noin 2/3 killinkiä. Kirkon luottamushenkilöt, mm. kirkkoväärti ja kuudennusmiehet perheineen oli vapautettu viinirahamaksuista. Kirk...

Ennen ensimmäisten kansakoulujen perustamista lasten ja nuorten opetuksesta vastasi Kalajoella kirkko. 1700-luvulla ja 1800-luvun alussa opetuksen pääasiallisena tavoitteena oli nuorten ripille pääsy ja sitä kautta saatu ”naimalupa”. Jotta rippikouluun pääsi, oli sitä ennen hankittava riittävä lukutaito, joko kotoa vanhemmilta tai lukkarinkoulusta. Lastensa koulunkäynnin laiminlyöviä vanhempia uhkasi 16 killingin sakko pitäjän köyhäinkassaan. Jos sakkoa ei ollut varaa maksaa, rangaistuksena oli jalkapuu. 14. syyskuuta 1806 Kalajoelle palkattiin lastenopettajia, tai koulumestareita, joiksi heitä myös nimitettiin. Työmies Antti Järn (1767–1809) ryhtyi opettamaan Pohjankylän ja Etelänkylän lapsia, itsellinen Juho Mustola (1768–1814) vastasi Pitkäsenkylästä ja Rahjankylästä, renki Heikki Falk (1777–1831) Käännänkylästä ja Mehtäkylästä ja entinen sotamies Antti Trast (1746–1809) otti vastuulleen Tyngän lapset. Koulumestarin palkka oli 24 killinkiä kultakin lukemaan oppineelta lapse...

Kalajoella asui 1800-luvun lopulla 80–120 henkilöä, jotka puhuivat äidinkielenään ruotsia. Suurin osa heistä asui Pohjankylällä ja Etelänkylällä. Muutamia heistä asui myös Rahjankylällä, Pitkäsenkylällä, Tyngällä sekä Alakäännässä. Vasankarissa ja Mehtäkylässä sen sijaan ei asunut ainuttakaan ruotsinkielistä. Nämä tiedot perustuvat Kalajoen seurakunnan vuosien 1881–1890 ja 1891–1900 rippikirjoihin. Kalajoen kirkkoherra V. H. Kivioja arvioi vuonna 1945 sen hetkisestä Kalajoen väestöstä (6875 henkeä) n. 8 % polveutuvan ”Kokkolan seudun ruotsalaisista”. 1800-luvun lopun Kalajoella asuneista ruotsinkielisistä vajaa kolmannes oli syntynyt Kokkolassa, joko itse kaupungissa tai sitä ympäröivässä maalaiskunnassa (myöh. Kaarlela). Kokkolan jälkeen eniten ruotsinkielisiä oli muuttanut Kalajoelle Pietarsaaresta, Alavetelistä ja Ähtävältä. Suurin osa Kalajoelle muuttaneista ruotsinkielisistä suomalaistui melko nopeasti, jos jäivät pysyvästi pitäjään, jopa yhdessä sukupolvessa. Näin oli, vaikk...

Kalajoen emäpitäjän kirkkoraati käsitteli lauantaina 25. ja keskiviikkona 29. toukokuuta 1844 edellisenä sunnuntaina (19. toukokuuta) tapahtunutta onnettomuutta, jonka seurauksena Rahjankylästä kotoisin olleet talollisen poika Pietari Eerikinpoika Rahja ja itsellinen Hannu Ek hukkuivat. Kirkkoraadin kokouksessa paikalla olivat rovasti Abraham Montin , pitäjänapulainen Ernst Henrik Nikander ja kirkkoraadin jäsenistä kuudennusmiehet Juho Juusola ja Kalle Jussila . Todistajina kuultiin tai oltiin kuultu seuraavia henkilöitä: Juho Roukala , Juho Joensuu , Juho Törnvall , Antti Salmenius , Juho Apuli , Yrjö Anttila , Heikki Grekula , Aabraham Berg , Carl Henrik Hårdh , Sofia Antell , Priita Anttila ja Pietari Änkilä . Todistajat kertoivat seuraavaa: Pietari Rahja ja Hannu Ek olivat käyneet sunnuntaina kirkossa ja suurin piirtein viideltä iltapäivällä he olivat lähteneet soutuveneellä kotimatkalle markkinapaikalta kohti Letonnokkaa. Miesten seurassa oli myös talollinen Juho Joensuu...

Tutkimuskirjallisuudessa, paikallishistoriikeissa ym. mainitaan että Kalajoen tapuliäijän teki vuonna 1815 tuntematon reisjärveläinen kirvesmies. Kukahan tuo mies mahtoi olla? Kirjastovirman nettisivuilla todetaan, että Kalajoen, Haapajärven ja Raution kirkonäijät muistuttavat toisiaan. Ja näinhän se on, Raution äijä vaan ei ole ihan yhtä pönäkkä kuin Kalajoen ja Haapajärven äijät. Raution kirkonäijän tekijäksi tiedetään Juho Typpö , aiemmin Verronen. Hänellä oli ollut maksuja seurakunnalle rästissä ja hän kuittasi ne tekemällä kirkolle uuden tapuliäijän. Tämä asia tuli ilmi, kun vuosi-pari sitten kerättiin tietoja Raution Typpöjen sukukirjaa varten ja Juho Typpön jälkeläiset kertoivat edellä mainitun tarinan. Haapajärven kirkonäijän tekijä on myös tiedossa; hän oli reisjärveläinen Niilo Koskela . Hän veisti Haapajärven äijän 1800-luvun alussa. Sen verran saman näköisiä ovat Kalajoen ja Haapajärven äijät, että olisiko niin, että Niilo Koskela olisi tehnyt myös Kalajoen tapuliäijä...

Kalajoen emäpitäjässä sijaitsi n. 30 ruotusotilastorppaa vuosina 1733–1809. Torpissa perheineen asuvat ruotusotamiehet kuuluivat Pohjanmaan jalkaväkirykmentin Lohtajan ja Pyhäjoen komppanioihin. Alla lueteltuna sotilastorppien nimet, jotka olen poiminut Suur-Kalajoen historia II :sta sekä Ilpo Kojolan kirjasta ”Ruotusotilaat Kala- ja Pyhäjokilaaksoissa 1733–1809” . Kirja on erinomainen hakuteos kaikille sukututkijoille, joiden esi-isistä löytyy Kala- ja Pyhäjokilaaksoissa eläneitä ruotusotamiehiä. Lisätietoja Ilpo Kojolan nettisivuilta . Kojolan kirjassa on lueteltu kaikki em. jokilaaksojen sotamiehet sotilasnimineen, perheineen (jotkut jopa lastenlapsiin asti), palvelusvuosineen, mihin sotiin osallistui, myönnettiinkö eläkettä jne. Kirjaan on myös liitetty jokaisen sotilastorpan katselmukset 1700-luvulta, joista käy ilmi mitä rakennuksia torppiin kuului, missä kunnossa ne olivat jne. Näyttää siltä, että joistakin sotilastorppien nimistä on erilaisia tulkintoja. Osan nimi on va...

Vanhan kirkkolain aikana Kalajoen emäpitäjän kirkkoraati saattoi rangaista ihmisiä jalkapuulla. Rangaistusta edelsi yleensä kirkkoraadin puhuttelu ja joskus useampiakin raadin antamia varoituksia. Kirkkoraadin eteen haastettiin sakon uhalla ja haastajana toimi kirkkoherra tai joku muu papistosta. Kuudennusmiehet toimittivat haasteita asianosaisille ja tarpeen vaatiessa kävivät myös noutamassa heidät raadin eteen. Siveetön elämä, avioepäsopu, juoppous, kortinpeluu, salakapakan pitäminen ja paloviinan trokaus saattoivat tuoda haasteen kirkkoraadin eteen 1800-luvun ensimmäisellä puoliskolla. Yleensä kirkkoraadin puhuteltavaksi joutui kuitenkin erilaisista laiminlyönneistä, kuten esim. vastahakoisuudesta opetella lukutaitoa ja kristinopinkappaleita, lintsaamisesta lukkarinkoulusta, rippikoulusta, lukukinkereiltä tai vuotuiselta ehtoolliselta. Jalkapuurangaistus lakkautettiin Suomen suuriruhtinaskunnassa keisarillisella asetuksella 15. toukokuuta 1848. Kalajoen emäpitäjän viimeiset j...

4. joulukuuta 1825 Kalajoen emäpitäjän kirkkoraati kokoontui jumalanpalveluksen jälkeen kirkon sakastiin selvittämään renki Matti Stormin kuolemantapausta Pitkäsenkylällä marraskuun 27. ja 28. päivän välisenä yönä. Läsnä olivat kappalainen Johan Gyllenberg ja kuudennusmiehet Pietari Himanka , Matti Pitkänen , Johannes Untinen ja Lauri Sorvari . Paikalle oli kutsuttu kuultaviksi myös henkilöitä, joiden kanssa Storm oli oletettavasti ollut viimeisenä tekemisissä: Stormin leski Kaarina Tuomaantytär , Eerik ja Joosef Penttilä , Niilo Mattonen , Pietari Saukko , Taavetti Pietarinpoika Nauha , Liisa Suvanto sekä Maria Antintytär Liias . Tässä vaiheessa herää kysymys, miksi kirkkoraati tutki epäselviä kuolemantapauksia? Vastaus löytyy vanhasta vuoden 1686 kirkkolaista, joka oli voimassa vielä 1800-luvun ensimmäisellä puoliskolla. Lain mukaan itsemurhan tehneet eivät olleet oikeutettuja kunniallisiin hautajaisiin, vaan heidät oli haudattava hiljaisin menoin. Tämän vuoksi ennen hautaust...